Kotitalousvähennys lämpökuvauksesta Voit vähentää remontointia edeltävän lämpökuvaustyön kustannuksia verotuksessa hyödyntämällä kotitalousvähennystä. Lämpökuvaus muodostuu sekä kuvauksesta että lämpökuvaajan toimipaikalla tehdystä jälkikäsittelystä. Kotitalousvähennyksen saa vain teetetystä työstä aiheutuneista kustannuksista siltä osin kuin työ on tehty vähennystä vaativan verovelvollisen, hänen puolisonsa tai edesmenneen puolisonsa vanhempien, ottovanhempien, kasvattivanhempien tai näiden suoraan ylenevässä polvessa olevien sukulaisten tai edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa. Muualla tehty työ ei oikeuta vähennykseen. Vähennystä ei saa työhön liittyvistä laitteista, tarvikkeista tai matkakuluista. Erittelemme laskuun edellä mainitut kulut mikäli asiakas tekee työstä kotitalousvähennyksen. Emme vastaa tilanteista, joissa veroviranomainen kieltäytyy hyväksymästä kotitalousvähennystä! Uudisrakentaminen, jota on myös mm. asunnon laajentaminen, ei oikeuta vähennykseen. Vähennysoikeuden selvittäminen
Maksajan on selvitettävä, kuuluuko työn tekevä yritys tai yrittäjä ennakkoperintärekisteriin. Rekisteröinti tarkistetaan verotoimistosta tai Internetistä osoitteesta www.ytj.fi . Realtestin tiedot löytyvät edelläolevasta linkistä.
Vähennyksen saamiseksi maksajalla on oltava: - työntekijän henkilö- ja osoitetiedot tai
- yrityksen Y -tunnus ja osoitetiedot
- työn tekemis- ja maksamisajankohdan osoittava lasku tai sen jäljennös
Mistä verosta vähennys tehdään Verotoimisto tekee vähennyksen valtion tuloverosta. Jos vähennys ylittää valtion tuloveron määrän, ylittävä osa vähennetään kunnallisverosta, vakuutetun sairausvakuutusmaksusta ja kirkollisverosta näiden verojen suhteessa. Vähennyksen vaatiminen Vuodesta 2006 alkaen luonnolliset henkilöt ovat saaneet esitäytetyn veroilmoituksen. Esitäytetyn veroilmoituksen mukana tulevan täyttöohjeen liitteenä on lomake 14, jolla vähennystä vaaditaan. Tositteita ei liitetä palautettavaan veroilmoitukseen vaan kotitalouden on säilytettävä ne ja esitettävä verotoimistolle ainoastaan pyydettäessä. Ennakkoperintä Kotitalousvähennys otetaan huomioon jo ennakkoperinnässä, jos asiakas sitä vaatii. Tositteet kuluista tai muu selvitys (esimerkiksi hoitosopimus) vähennyksen perusteista on esitettävä vain sitä erikseen pyydettäessä.
Lisätietoa kotitalousvähennyksestä osoitteesta www.vero.fi Verohallinnon Internet-palvelussa on yksityiskohtainen ohje kotitalousvähennyksestä.: |